Tulevaisuuteen kurkottaja
Sanni Grahn-Laasonen elää kiireisen ministerin arkea. Vähäinen vapaa-aika kuluu 1½-vuotiaan tyttären kanssa puuhaillessa. Parhaiten tytär äiti viihtyvät leikkipuistoissa Forssan suunnalla. Joskus jää aikaa myös uudelle harrastukselle – huutokaupoille ja vanhoille tavaroille.
Ympäristöministerin koti ei ollut poliittisesti aktiivinen, mutta lehtiä luettiin aina paljon.
– Ei meillä tunnustettu väriä. Yhteiskunnallisista asioista keskusteltiin ja joka ilta katsottiin Ylen Uutiset.
– Vaihto-oppilasaikana luettu Täällä Pohjantähden alla -kirja vaikutti vahvasti käsitykseeni oikeudenmukaisuudesta. Silloin otin myös hieman etäisyyttä Suomeen. Se oli osa omaa yhteiskunnallista kasvuani.
Sanni oli mukana opiskelijapolitiikassa jo lukiolaisten liitossa, mutta sitoutumattomana ehdokkaana. Pitkän harkinnan jälkeen hän liittyi kokoomukseen vuonna 2003.
– Kokoomus oli ja on koulutusmyönteinen tulevaisuuspuolue, jossa ajatellaan, että ihmiset voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa elämänsä kulkuun.
Alexander Stubb on Sannin poliittinen oppi-isä.
– Meillä on paljon yhteistä taustaa. Toimin hänen avustajanaan ulkoministeriaikana.
Sanni on kiitollinen vanhemmilleen siitä, että hän saanut lapsuudessa ja nuoruudessa harrastaa kaikkea.
– Olen soittanut haitaria, viulua ja rumpuja. Sen lisäksi lauloin bändissä. Lukioikäiseksi saakka pelasin lentopalloa.
Sanni sanoo kasvaneensa kansainvälistyneeseen Suomeen, joka katsoo avoimesti eteenpäin.
– Mahdollisuuksien tasa-arvo on minulle tärkein asia politiikassa, Toivon, että jokainen voisi ponnistaa niin pitkälle kuin haluaa ja tehdä asioita omasta perhetaustasta riippumatta. Kokoomuksen varapuheenjohtajana olen ollut mukana hallitusneuvotteluissa ja budjettineuvotteluiden taustaryhmässä. Tässä olen saanut vain lisää virtaa ja kierroksia poliittiseen työhön, jota haluaisin jatkaa myös tulevalla eduskuntakaudella.